Yrityksen perustaja Väinö Ahopelto nukkui pois 23.5.2012
Väinö Antero Ahopelto syntyi 25.10.1923 perheen toiseksi vanhimpana poikana Vimpelissä. Hän oli puolustamassa isänmaataan mm. Uhtualla ja Kannaksella. Lappiin hän tutustui ensi kerran raivatessaan tietä miinoilta Lapin sodan jäljiltä 1944. Sodankylään Väinö muutti heti sotien jälkeen, kun Lappia jälleenrakennettiin. Ensin hän perusti veljensä kanssa suutarinverstaan, mutta teollisesti valmistettavien kenkien yleistyessä Väinö siirtyi tienrakennustehtäviin. Niiden parissa syntyi ajatus oman sementtivalimon perustamisesta, sillä Lapissa tarvittiin tierumpuja, kaivonrenkaita ja muita betonituotteita.
Väinö avioitui Tyynen kanssa vuonna 1948 ja perheeseen syntyi neljä lasta: kolme poikaa ja yksi tyttö. Väinö oli tiiviisti mukana yrityksen toiminnassa aina vuoteen 2003, jolloin vaiheittain toteutettu sukupolvenvaihdos saatettiin päätökseen ja yritys siirtyi kokonaisuudessa lasten omistukseen.
Väinö oli nuoruudessaan aktiivisesti mukana urheilussa ja hänen harrastuksiinsa kuuluivat metsästys ja kalastus. Hän oli mukana perustamassa Sodankylään pesäpalloseuraa ja toimi pitkään mm. vaalilautakunnan jäsenenä sekä urheiluseura Sodankylän Raju ry:n ja Sodankylän Erästäjät ry:n luottamustehtävissä. Hän oli kiinnostunut viime päiviinsä asti yrityksen toiminnasta ja seurasi aktiivisesti urheilua.
Väinö kuoli 23.5.2012 vuosikymmeniä kestäneen sydänsairauden uuvuttamana. Läheiset olivat hänen luonaan viimeiseen hetkeen asti. Häntä jäivät syvästi kaipaamaan vaimo, 4 lasta, 9 lastenlasta ja 3 lastenlastenlasta sekä muut sukulaiset ja ystävät.